Niko Aslak Peltosen haastattelu 3: Historiallisesta romaanista

by Tuomas Saloranta

Näkökulmia Suomen kuohuviin nuoruusvuosiin

Niko Aslak Peltosen haastattelu

Tehnyt: Toni Saarinen

III. Historiallisesta romaanista

Niko Aslak Peltosen historiallinen romaani Katse aurinkoon ilmestyi Kuoriaiskirjojen kustantamana 22.8.2018. Nuoruus-kirjasarjan aloittava romaani kuvaa Suomen itsenäisyyden ensimmäisiä vuosia kahden nuoren suomalaisen edesottamusten kautta.

Keskustelumme Olutravintola Oljenkorressa koskettaa myös historiallista romaania genrenä. Peltonen kertoi olleensa vielä muutamia vuosia sitten sitä mieltä, että Suomessa kirjoitetaan liikaa historiallisia romaaneja, mutta kiinnostus sillä hetkellä kiehtovaan aiheeseen vei kuitenkin voiton, ja niinpä hänenkin fiktiostaan tuli historiallista. Hän epäilee myös, ettei juuri tästä ajanjaksosta, vuoden 1918 sisällissotaa seuraavista vuosista, ole ainakaan liikaa kirjoitettu.

Lisäksi Peltonen uskoo, että suomalaisten kannattaisi tuntea historiaa nimenomaan laajemmin eli muutenkin kuin sotahistorian osalta. Silloin ymmärtää paremmin kokonaisuuksia ja sitä, miksi Suomi on sellainen valtio ja yhteiskunta kuin se on. Aikakaudesta kiinnostuneita hän kehottaa etsiytymään ensisijaisesti tietoteosten tai aikalaiskirjallisuuden pariin, mutta historiallisia romaaneja, joissa on tuore näkökulma ja aihe, tarvitaan hänen mielestään siinä missä muitakin hyviä romaaneja.

– Fiktiiviset teokset kertovat kuvaamastaan ajasta erilaisia asioita kuin tietokirjat tai tutkimukset. Lopulta kyseessä on kuitenkin tekijänsä historianäkemys, tulkinta käännettynä kaunokirjallisuudeksi. Tarkoitukseni oli ennen kaikkea tällä tavoin suodattaa lukemiani ja ajattelemiani asioita viihdyttäväksi ja toimivaksi proosaksi.

Arvelen, että fiktiolla on iso rooli mutkikkaiden kokonaisuuksien yleistajuistamisessa, niin historiallisten romaanien kuin vaikka tieteiskirjallisuudenkin suhteen.

– Omasta kokemuksesta voin ainakin sanoa, että olen lukenut paljon historiallisia romaaneja, ja ne ovat herättäneet kiinnostukseni kuvaamaansa aikaan sekä paikkaan ja saaneet minut perehtymään asiaan enemmän, Peltonen miettii.

Syntyy ikään kuin ketju fiktion ja tietokirjojen välillä, ehdotan. Molemmat kannustavat toisten pariin.

–  Niinhän se parhaassa tapauksessa menee, että tietokirjat ja fiktiiviset teokset ruokkivat toisiaan, eikä niitä ole syytä ymmärtää toisistaan erillisiksi alueiksi. Sama toteutuu tieteiskirjallisuuden ja paitsi luonnontieteiden niin myös esimerkiksi teoreettisen filosofian välillä. Joku lukee vaikkapa Leena Krohnia ja innostuu filosofisista probleemista.

Millaisia ongelmia tai sudenkuoppia historiallisen romaanin kirjoittaminen sitten sisältää?

– Vajavaisin tiedoin kirjoittamaan lähteminen on eräs sellainen. Esikoisromaanissani Erämaan morsian ratkaisin ongelman kirjoittamalla niin selvästi kuvitteellisesta ajasta ja paikasta, ettei minun tarvinnut tehdä oikeastaan mitään taustatyötä. Tässä taas taustatyötä oli pohjalla tiedostamattomastikin niin paljon, että liikuin aika varmoin askelin. Jos kaipasin jostakin nimenomaisesta asiasta lisää tietoa, sitä oli melko helppo löytää lähdekirjallisuuden tuntien. Ehkä joku pystyy kirjoittamaan tällaisen kirjan vain päättämällä, että kirjoitanpa ja sitten vasta perehtymällä asiaan, mutta minulta kirjoitus vaatii sitä, että olen jo valmiiksi kiinnostunut ja tiedän aiheesta paljon.

Erääksi yleiseksi epäonnistumiseksi Peltonen on havainnut sen, että historialliset romaanit tuntuvat vain nykypäivältä projisoituina toiseen aikakauteen. Hän muistuttaa, että tämä voi olla toki tietoistakin, kun halutaan sanoa jotain nimenomaista tästä päivästä. Selkeästi viihteellisemmässä proosassa esiintyy kuitenkin myös sitä, etteivät hahmot tunnu aikakauteensa kuuluvilta – heidän ajattelunsa, toimensa ja ratkaisunsa eivät tunnu todella siinä ajassa elävien tekemiltä. Dialogi samoin voi olla hankalaa.

– Toki sen voi kiertää suhteellisen neutraalilla yleiskielellä, jos haluaa, Peltonen sanoo. – Mutta itse halusin kirjoittaa nimenomaan dialogista ja myös henkilöistä sen aikakauden tuntuista. Tämä on vähän tällaista valkoisen jäniksen jahtaamista tietysti, onhan nyt vuosi 2018, ja minä olen syntynyt 1978. Tuntuisi naurettavalta ajatella, että kirjoittaessani tavottaisin todella jonkun sata vuotta sitten eläneen henkilön mielentilan. Se on kuitenkin päämäärä, johon pitää pyrkiä. Se tuntuu jotenkin tärkeältä tässä teoksessa ja sarjassa.

Huomautan myös, että fiktiiviset henkilöt ovat usein poikkeuksellisia ajatuksineen, siksihän heidät on valittu fiktion keskeisiksi henkilöiksi. Sen huomaa romaanin päähenkilöiden, Auroran Almin ja Toivo Tienhaaran, kohdallakin.

– Ilman muuta, ja tämä on tarkoituksellista minunkin romaanissani. Se, että asioita käsitellään, kuten Katse aurinkoon -romaanissa, poikkeusyksilöiden kautta, antaa myöhempinä aikoina kirjoittavalle kirjailijalle enemmän toimintavapauksia.

Mainokset