Niko Aslak Peltosen haastattelu 2: Nuoruus

by Tuomas Saloranta

Näkökulmia Suomen kuohuviin nuoruusvuosiin

Niko Aslak Peltosen haastattelu

tehnyt: Toni Saarinen

II. Nuoruus

Niko Aslak Peltosen historiallinen romaani Katse aurinkoon ilmestyi Kuoriaiskirjojen kustantamana 22.8.2018. Nuoruus-kirjasarjan aloittava romaani kuvaa Suomen itsenäisyyden ensimmäisiä vuosia kahden nuoren suomalaisen edesottamusten kautta. Olutravintola Oljenkorressa aiheesta keskustellessamme haluan tietää lisää myös itse kirjasarjasta. Mitä siitä voi tässä vaiheessa sanoa?

– No, se kattaa Suomen historiaa vuoteen 1940, eli välirauhan kesään asti, Peltonen vastaa. – Tavoitteeni on, että sarja sisältää kuusi romaania, joissa kaikissa tarkennetaan tiettyyn aikakauteen, kronologisesti edeten mutta kattamatta kaikkia vaiheita. Jossakin kirjassa saattaa olla kokonaan uudet päähenkilöt, ja sitten voidaan palata vanhoihin. Sivuhenkilöinä kaikki kuitenkin vilahtelevat eri osissa jatkuvasti.

Peltonen arvelee, että jokainen kirja on myös tyyliltään hieman erilainen. Näin teokset heijastelisivat paitsi päähenkilöitään niin myös käsittelemiään aiheita ja aikaa.

Nuoruus viittaa epäilemättä Suomen valtion nuoruuteen, sanon, mutta minusta tuntuu myös siltä, että ensimmäisessä osassa on paljon kaikenlaisia muitakin alkuja – käydään läpi muun muassa modernismin ja fasismin varhaisia vaiheita. Ne nousevat kertomuksessa tärkeään rooliin.

– Kyllä, ja juuri syntyneen valtion lisäksi puhutaan Euroopan laajuisesti todella isoista mullistuksista ensimmäisen maailmansodan päättyessä: valtiollisesti, ideologisesti sekä ihmisten ajattelussa. Katse aurinkoon kertoo siitä. Mutta sitten edettäessä kohti toista maailmansotaa nämä alut kasvavat ja kehittyvät joksikin uudenlaiseksi. Vähän samaan tapaan kuin ihminen kasvaa.

Peltonen näkee tämän sarjansa perusallegoriana. Kaikki on ensin kuohuvaa ja epäselvää, mutta myöhemmissä kirjoissa, tarinan edetessä, tapahtuu myös vakiintumista sekä poliittisiin asemiin jäämistä –  jos kohta myös kaikenlaisia uudistuksia.

Mutta kuten kaikki tietävät, Nuoruus-sarjan kuvaama aikakausi päättyy vielä ensimmäistäkin katastrofaalisempaan maailmansotaan.

– Selvästi tämä kehityskaari ei pääty ainakaan mihinkään kypsään aikuistumiseen, Peltonen sanoo. – Mutta kehityskulut sarjassa ovat moninaisia. Rinnakkaisia, ristikkäisiä, vähän vastakohtaisiakin. Näitä sitten löytyy valtiollisessa elämässä, yhteiskunnassa, kulttuurissa, ihmisten ajattelussa ja mielentiloissa. Perusajatukseni on seurata näitä.

Huomioin, että vaikka Katse aurinkoon liikkuu kovin synkeissä piireissä ja tapahtumat sijoittuvat usein yöllisiin, pelottaviin ja kummallisiin tilanteisiin, tulkitsen sen kuitenkin varsin toivorikkaaksi kertomukseksi.

– Tämä on ollut tavoitteenikin, Peltonen vahvistaa. – Aikalaisajatteluun tutustuessani olen aistinut vahvasti sen, että vaikka muutokset ovat olleet todella dramaattisia, olihan sisällissota jakanut kansan kahtia ja tuottanut hirvittävän määrän kuolonuhreja ja kärsimystä, eri tahoilla oli silti hirveä into päällä. Tämän päivän yhteiskunnallisten ihmisten mielentilaa leimaava alistuneisuus loisti poissaolollaan. Silloinkin, kun koettiin, että oltiin epäonnistuttu tavoitteissa, todennäköisemmin ammuttiin Bobi Sivénin tapaan kuula kalloon kuin alistuttiin ja tyydyttiin tilanteeseen. Ja kaiken lisäksi, vaikka sisällissota oli päättynyt valkoisen puolen voittoon, sielläkään ei oltu täysin tyytyväisiä lopputulokseen. Kommunisteista ei kuitenkaan ollut päästy eroon, tuli heikko demokratia vahvan diktatuurin ja Suur-Suomen sijaan. Tämän idealismin koen jonkinlaiseksi aikakauden perusvireeksi.

Peltonen luonnehtii tilannetta niin, että samalla, kun monet maailmansodan ja sisällissodan jälkeen eivät toivoneet enää mitään sellaista lisää, monet muut puolestaan tahtoivat “mielellään mahdollisimman nopeasti lisää tällaista”. Asiat jäivät pahasti kesken – haluttiin lisää toimintaa, ja nopeasti, kesken jääneiden ongelmien ratkomiseksi. Toinen Katse aurinkoon -romaanin päähenkilöistä, jääkäri Toivo Tienhaara, eksyykin juuri sellaisiin piireihin, joissa mikään ei missään välissä ole riittävästi.

– Yhden heimosotaretken epäonnistuttua suunnitellaan jo seuraavaa…

Tämä aikakauden ajatus keskeneräisyydestä sopii mielestäni hyvin siihen, miten myös Nuoruus-sarjan ensimmäisessä osassa tietyt kehityskulut tosiaan jäävät kesken.

Peltonen toteaa, ettei vuoden 1921 paikkeilla varmastikaan saavutettu minkäänlaista katharsista. Silti hän on hahmottanut kirjasarjansa niin, että romaanien välit, yhden lopusta seuraavan alkuun, sijoittuvat jonkinlaisiin murroskohtiin Suomen historiassa. Niin tässäkin tapauksessa. Vuonna 1921 solmitun Tarton rauhan ja valtiorajan virallistamisen jälkeen heimosotaretket oli käyty. Silloin tilanne asettui muutamiksi vuosiksi –  mutta vielä 20-luvun aikana, eritoten sen loppua kohden, kuohunta jälleen lisääntyi.

Keskustelemme samassa yhteydessä myös ensimmäisen osan nimestä, Katse aurinkoon. Peltoselle se on tarkoituksella moniselitteinen, ja syntyi melko luontevasti.

– Ensinnäkin, jos ajattelemme auringonnousua, niin sehän heijastuu tässä uuden valtion syntymään ja auringon nousuun itsenäisen Suomen ylle. Mutta toisaalta aurinko nousee idästä, jossa on Neuvosto-Venäjä – sekä myös se tavoiteltu ja toivottu Suur-Suomi. Aurinkoon katsominen puolestaan on korkeintaan hetkellisesti hyvä idea. Siitä saattaa sokaistua, tehdä harkitsemattomia ratkaisuja.

Näen myös yhteyden viisauden tavoitteluun ja sen löytämiseen, joka on eräs kirjassa selkeästi esiintyvistä teemoista.

– Kirjoittajatuttava sanoi nimen julkistamisen jälkeen, että se on hänen mielestään antroposofinen, mikä sopii aikakauteen. Se oli hyvä pointti, jota en ollut tullut itse ajatelleeksi. Ja käsitelläänhän tässä ohimennen sitäkin ajatussuuntaa. Henkinen etsintä on ilman muuta läsnä kirjassa vahvasti.

 

 

Mainokset